Keskusta julkisti tänään turvallisuuspoliittisen vaaliohjelmansa. Paino pitänee olla sanalla vaali, sillä niin avoimen aluepoliittinen ja vastuuton kyseinen ohjelma on. Keskustan mielestä maata puolustetaan varuskunnista.

Ohjelman esitteli grand old man Seppo Kääriäinen, jota itse olen oppinut arvostamaan ”vanhempana valtiomiehenä”, joka asettuu päivänpoliittisten taktisten peliliikkeiden yläpuolelle. Valitettavasti näin ei taidakaan olla. Keskusta nimittäin on valmis karsimaan puolustusvoimien kalustohankinnan määrärahoista, mutta varuskuntien määrään ei saa koskea.

Sinänsä on paikallaan, että puolustusvoimat omalta osaltaan osallistuu tarvittaviin kansakunnan säästötalkoisiin tiukassa taloustilanteessa. Ei voi olla niin, että mistään ei voitaisi puolustuksen saralla tinkiä. Mutta ajatus siitä, että puolustusvoimien pitäisi käyttää pienenevät resurssinsa ensisijaisesti varuskuntien ylläpitoon, on absurdi. Tv-uutisten haastattelussa Kääriäinen perusteli vaadetta sillä, että esimerkiksi metsäpalojen sammuttaminen tai onnettomuustilanteessa annettava virka-apu taataan parhaiten siten, että varuskuntia on ympäri maata. Äänestäjäkunnan miellyttämisen kannalta varmaan ihan järkevää, mutta laajaa asevelvollisuusarmeijan ylläpitoa metsäpalojen sammuttamista ja mummojen etsintää varten ei hyvälläkään tahdolla voi kutsua kustannustehokkaaksi.

Jos päätöksenteko sujuisi kuten elokuvissa, pitäisi ensin päättää mitä puolustusvoimilta halutaan. Tällä hetkellä armeijan pitää kyetä puolustamaan koko kotimaata, antamaan virka-apua ja lähettämään joukkoja vielä ulkomaillekin. Tehtäväkenttä on todella laaja. Mikäli säästöjä halutaan etsiä vastuullisesti, on ensin määritettävä mikä oikeasti on tärkeintä ja mitä voidaan jättää tekemättä. Mikäli kotimaan puolustus jatkossakin nähdään arvokkaaksi ja tärkeäksi – kuten pitää mielestäni nähdä – siihen pitää panostaa niin paljon että se myös kyetään hoitamaan. Panokset pitää kohdistaa tehokkaasti sisällön ja laadun kehittämiseen, ei väkipakolla määrän ylläpitoon.

Keskustan linja johtaisi siihen, että varuskunnissa koulutettaisiin heikkenevällä kalustolla paperitiikereitä, joiden toimintakyky tositilanteessa olisi vähintään kyseenalainen. Jos jostain pitää säästää, varuskunnat eivät voi olla erityissuojeluksessa.