Das Lederhosenblog - suomalaisena Baijerissa

Viimeisimmät blogimerkinnät

Blogiarkisto

RSS-syöte

Ruotsalaista hyvinvointia laulamalla

Share |

Torstai 26.6.2008 - Aleksi Päiväläinen


Tämän aamun Hesarin ulkomaansivujen juttu ruotsalaisesta Allsång-tapahtumasta vahvisti mielikuvaa länsinaapuristamme iloisena ja hyvinvoivana kansana. Yhteislaulutapahtuma, jossa puoli miljoonaa ihmistä vauvasta vaariin kerääntyy puistoon äänijänteitään kokeilemaan, sopii hyvin kansankotiin. Suomessa vastaavaa olisi vaikea kuvitella tapahtuvan. Jotain kannattaisi kuitenkin opiksi ottaa, pelkästään jo mielenterveydellisistä syistä.

Alla kan sjunga-ajattelu koti-Suomessa lienee tyypillistä suomenruotsalaisille. Yksi näkyvimmistä ja kuuluvimmista tämän kulttuurin piirteistä taitaa olla juomalaulut, joihin kaikki ikään ja laulutaitoon katsomatta voivat osallistua. Tutkimukset osoittavat, että suomenruotsalaiset elävät keskimäärin pidempään ja terveempinä kuin valtaväestö. Mielenterveysongelmia on vähemmän. Uskallan lyödä vetoa sen puolesta, että iloinen yhteisöllisyys on oleellinen selittävä tekijä. 

Tutkimuksissa on myös löydetty yhteys kuorolaulun ja hyvinvoinnin välillä. Kuorossa yhdistyvät musiikki ja yhdessä tekeminen. Fysiologisessa mielessä ne kumpikin ovat mielihyväkeskuksia aktivoivia tekijöitä. Instrumenttina ääni on helppo, sillä se kulkee aina mukana ja jokainen pystyy sitä käyttämään, ainakin pienen treenin jälkeen. 

Laulu – samoin kuin muu musiikki ja taide – ovat kuitenkin alihyödynnettyjä resursseja yhteiskunnassamme, esimerkiksi ennaltaehkäisevässä terveydenhuollossa ja hyvinvoinnin edistämisessä. Ehkäpä yksi syy tähän on eräänlaisessa ääriprofessionalismissa? Ajatellaan, että vain koulutettu ammattilainen voi laulaa. ”Koulussa mulla oli aina musiikista kutonen, sehän jo osoitttaa, että laulaa ei kannata. Musiikin opettajakin aina sanoi, että auot sitten vaan suutasi ettet häiritse muita.” Kaikista ei tietenkään tule eikä pidä tulla oopperatähtiä, mutta täysin kelvolliseksi yhteislaulattajaksi voi oppia melkein kuka tahansa. 

Ei muuta kuin musiikkitalkoot pystyyn! Talkoisiin tarvitaan niin päättäjiä, musiikin ja terveydenhuollon ammattilaisia kuin koko kansaakin.

Avainsanat: hyvinvointi, yhteislaulu, musiikkitalkoot


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini