Das Lederhosenblog - suomalaisena Baijerissa

Viimeisimmät blogimerkinnät

Blogiarkisto

RSS-syöte

Joukkoliikenteen hintapaineet kovat

Share |

Maanantai 18.8.2008 - Aleksi Päiväläinen


Viime viikolla apulaiskaupunginjohtaja Sauri kertoi viime viikolla HKL:n lippujen korotuksista. Lähtökohtaisesti joukkoliikennettä ei pitäisi kallistaa, mutta pakon edessä hintapaineiden kohdistaminen kertalippuihin on fiksua.

Ensi vuoden alusta kuljettajalta ostettu Helsingin sisäinen lippu maksaisi ehdotuksen mukaan 2,50 euroa. Korotusta olisi 13 prosenttia. Seutulipun vastaava korotus puolestaan olisi 5 prosenttia. Korotukset ovat huomattavasti kovempia kuin mitä yleinen inflaatio tai palkkakehitys antaisivat odottaa.

Toisaalta hintojen korotus on kohdennettu fiksusti. HKL palkitsee joukkoliikenteen vakiokäyttäjiä pitämällä kausiliput entisen hintaisina. Kansalaiset pitäisikin saada nimenomaan jättämään autonsa aina kun mahdollista ja matkustamaan julkisilla peleillä säännöllisesti.

Lähtökohtaisesti joukkoliikenteen hintoja ei pitäisi nostaa ainakaan inflaatiotarkistusta enempää. Tilanne on toki hankala. Muun muassa nousevat polttoainekustannukset takaavat sen, että kirstun pohja tulee näkyviin aiempaa nopeammin. Toisaalta halvan menoveden perään haikalemisen voi unohtaa viimeistään nyt.

Avainsana niin koko maailmalle kuin yksittäisille kaupungeille on öljyriippuvuuden vähentäminen. Myös joukkoliikennettä tulee kehittää tästä näkökulmasta ja siirtyä vähäpäästöisiin ratkaisuihin. Keskipitkällä ja keskipitkällä aikavälillä tärkeintä on raideliikenteen kehittäminen. Sitä ennen öljyriippuvuutta ja päästöjä pitää vähentää toisin keinoin, esimerkiksi suosimalla maakaasulla käyviä busseja.

Avainsanat: joukkoliikenne, hinnat


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini