Jyrki Katainen käytti tiistaina järkevän puheenvuoron Suomen ulkopolitiikasta ja sen suhteesta Venäjään. Näin hän osaltaan jatkoi sillä realistisella linjalla, jonka nykyhallituksen jäsenistä Jyri Häkämies aloitti runsas vuosi sitten Washingtonissa. Paniikkia ei kannata lietsoa eikä sapeleita kalistella, mutta tosiasiat kannattaa tunnustaa.
Jyrki Katainen käytti tiistaina järkevän puheenvuoron Suomen ulkopolitiikasta ja sen suhteesta Venäjään. Näin hän osaltaan jatkoi sillä realistisella linjalla, jonka nykyhallituksen jäsenistä Jyri Häkämies aloitti runsas vuosi sitten Washingtonissa. Paniikkia ei kannata lietsoa eikä sapeleita kalistella, mutta tosiasiat kannattaa tunnustaa.
Katainen vaati realismia Venäjä-politiikkaan: ”Viimeaikaiset tapahtumat huomioiden, emme voi tulevassa selonteossa yksiselitteisesti todeta, että maailma ja lähialueemme ovat kehittyneet vain positiivisempaan ja turvallisempaan suuntaan”, hän totesi Jyväskylässä. Samaan hengenvetoon hä myös muistutti, että Suomeen ei tällä hetkellä todennäköisesti kohdistu Venäjältä uhkaa.
Muistatteko vielä minkä reaktion Häkämiehen ”Venäjä, Venäjä, Venäjä”-puhe aiheutti vuosi sitten? Tosiasiat ääneen sanova puhe sai aikaan valtavan kalabaliikin. Tietenkään Venäjä ei ole Suomen ainoa turvallisuuspoliittinen haaste. Se on kuitenkin ainoa haasteita aiheuttava maa, jolla on yhteinen maaraja Suomen kanssa. Siksi sen ongelmat – niin sisäiset kuin ulkoisetkin – väistämättä heijastuvat myös Suomeen. Häkämiehen puheen aikaan perusasetelma oli sama kuin nyt. Georgiassa sattunut kriisi vain on konkretisoinut tilanteen.
Hässäkän keskellä yksinkertaiset perusasiat tuppaavat unohtumaan. Kerrataan niitä lyhyesti:
- Venäjä ei ole läntisten standardien mukainen demokratia. Sananvapautta on rajoitettu eikä oikeusvaltiota ole toiveista huolimatta syntynyt.
- Erittäin suurta valtaa maassa käyttävät vakoojat ja sotilaat. Putinin aikana avainpaikoille on nostettu paljon KGB- ja FSB-taustaisia upseereita ja sotilaita. Vaikka Medvedev on nostanut hallintoonsa muutamia liberaaleina pidettyjä henkilöitä, on heidän painonsa vähäinen.
- Maa on energian suurvalta ja todennäköisesti valmis käyttämään energiaa voimapolitiikan välineenä. Itämeren alueen merkitys energiaväylänä tulee kasvamaan, samoin Venäjän sotilaallinen läsnäolo siellä.
Naapurien näkökulmasta tilannetta ei helpota se, että Kremlissä vallasta kamppailevat erilaiset klaanit, joitten välistä tasapainoa presidentti pyrkii ylläpitämään. Putinin kaudella perinteistä voimapolitiikkaa kannattavien silovikien klaani on saanut paljon valtaa. Medvedevin tultua presidentiksi ei myöskään ole selvää missä lopullinen valtakeskus käytännössä sijaitsee. Onko se presidentin vai pääministerin kansliassa?
Uhkakuvien listauksen keskellä kannattaa toki muistaa, että Venäjä ei ole Neuvostoliitto, eikä sillä ole vastaavaa ideologista valloitustehtävää kuin edeltäjällään. Venäjällä ja Euroopalla on vahvat keskinäiset taloudelliset intressit esimerkiksi kaasun toimituksen muodossa. Georgian presidentti Saakashvilia taas ei mitä ilmeisimmin voi luonnehtia harkitsevaiseksi ja erityisen luotettavaksi valtionpäämieheksi. Muuten hän ei olisi vienyt valtiotaan sotaan kevein perustein Yhdysvaltain sotilaalliseen apuun sokeasti luottaen. Kriisin aikana hän on usein antanut täysin perusteettomia lupauksia ja lausuntoja kansalleen ja tiedotusvälineille perustaen näkemyksensä epävarmoihin spekulaatioihin.
Rauhalliselle ja toivottavasti pitkäjänteisesti toimivalle Suomelle ei siis ole todennäköisesti näköpiirissä sotilaallista uhkaa Venäjältä. Pikemminkin Venäjä on Suomelle suuri mahdollisuus. Realisti kuitenkin tunnustaa, että ilmassa on runsaasti epävarmuutta. Epävarmana aikana varmaa on vain, että valppaana kannattaa pysyä.
