Mikael Liliuksesta on tehty häkellyttävällä nopeudella kansakunnan wirallinen ökyjohtaja. Sinällään tässä ei ole mitään uutta, sillä Suomi on aikaisemminkin tunnettu maana, jossa kateus voittaa kiiman. Uutta on kuitenkin tapa, jolla aikaisemmin laatulehdistönä tunnettu media – esimerkiksi maan suurin päivälehti – lähti keltaisen lehdistön matkaan. Masentavaa huomata, että jälleen hukattiin hyvä mahdollisuus käydä asiallista keskustelua palkitsemisesta ja pörssiyritysten johtamisesta.

Johtajilla pitää tietenkin olla kunnon palkka. Suuren pörssiyrityksen johtaja kantaa suurta vastuuta ja hän saattaa olla enemmän naimisissa firmansa kuin aviopuolisonsa kanssa. En kadehdi toimitusjohtajia vähääkään, sillä heidän arkensa on raskasta. Lisäksi hyvästä tuloksesta on syytä maksaa bonuksia. Tulospalkitseminen on nykypäivää rivityöntekijöiden osalta, miksi ei siis myös toimitusjohtajalla.

Avainsana on kuitenkin kohtuus. Myös johtajien palkan ja bonusten tulee olla kohtuullisia. Myönnän kyllä että sitä ei ole helppo määritellä. Eräs periaate kuitenkin voisi olla, että ei bonusta enempää kuin palkkaa. Eräs tapa määrittää kohtuullisuus on tietysti katsoa markkinoiden yleistä palkkatasoa. Tähän usein vedotaankin jättipalkkoja perusteltaessa: Palkan on oltava riittävän suuri, että saadaan kunnon johtajia. Jos liksa on liian pieni, hyvät johtajat karkaavat muualle ja meille jää käteen vilttiketju.

Tässä tapauksessa vetoaminen markkinavoimiin on kuitenkin arvokeskustelun ja vastuun pakoilemista. Vaikka Björn Wahlroos muuta väittääkin, ei yksikään yritys ole muusta yhteiskunnasta irrallinen arvovapaa saareke. Myös pörssiyritysten johtajien tulee kyetä pohtimaan oman työnsä ja palkitsemisensa eettisiä, moraalisia ja yhteiskunnallisia ulottuvuuksia. Vaikeina taloudellisina aikoina esimerkiksi Liliuksen ei kannattaisi ruveta purnaamaan huonosta kohtelusta. Yhteiskunnan eliittiin kuuluvalta hyväpalkkaiselta toimitusjohtajalta voidaan odottaa parempaa pelisilmää kuin kadunmieheltä. Kun vielä muistetaan että Fortumin huima menestys perustuu paljolti päästökauppaan eikä hyviin johtajasuorituksiin, on palkkiokohu mielestäni ymmärrettävä.

Kohtuuttoman suuret palkkiot ihmetyttävät meikäläistä myös johtamisnäkökulmasta. Paraneeko toimitusjohtajan motivaatio tosiaan jos hän saa 300 000 euron sijaan 500 000 euroa palkkaa vuodessa? Tutkimusten mukaan ihmisen onnellisuus ei enää juuri kasva kun tietty hyvinvoinnin aste on saavutettu. Huipputuloksiin johtamisessa ylletään ihmisten innostus ja tahto sytyttämällä, ei palkkapussia loputtomasti kasvattamalla. Näin ainakin jokaisessa johtamiskoulutuksessa hoetaan. Ilmeisesti tiettyjen pörssiyritysten toimitusjohtajia tämä ei koske? Vai onko kyse jostain pohojalaisesta ”mun traktori on isompi kuin naapurin”-tyyppisestä toimitusjohtajien keskinäisestä palkkavertailusta?

Tänä vuonna on kuitenkin nähty myös hyviä johtamisliikkeitä. Kriisitunnelmissa elävän Stora Enson johto peruutti kuukauden palkkansa ja hallitus puolitti palkkionsa. Tämäntyyppistä johtajuutta tarvitaan, jotta Suomi jaksaa yhtenäisenä myös vaikeiden aikojen yli.