Das Lederhosenblog - suomalaisena Baijerissa

Viimeisimmät blogimerkinnät

Blogiarkisto

RSS-syöte

Vaalirahalikapyykkiä

Share |

Perjantai 2.10.2009 - Aleksi Päiväläinen


Vaalirahajupakkaa on pesty nyt jo pitkälti toista vuotta. Pyykki ei valitettavasti ole muuttunut pesussa valkeammaksi vaan päinvastoin mustan harmaaksi. Medialta toivoisi kuitenkin asiallisuutta ja oleellisissa asioissa pidättäytymistä.

Oloni on jotenkin kahtalainen: Toisaalta olen todella pettynyt tapaan, jolla maan valtaeliitti on vaalirahoituksiaan junaillut. Toisaalta olen ärsyyntynyt niistä ylilyönneistä, joita keskustelun aikana on noussut esiin. Pahinta tekopyhien moralistien sarjaa edustanee Jutta Urpilainen, joka on ehtinyt muun muassa esittää kaiken vaalirahoituksen kieltämistä niin yrityksiltä, yhdistyksiltä kuin yksityisiltäkin. Tähän ei SAK muuten reagoinut mitenkään, vaikka pillastuikin hallituksen selonteossaan esittämästä lausumasta, jonka mukaan liittojen jäsenmaksujen käyttämistä puolueiden tukemiseen tulee selvittää.

Toinen esimerkki ylilyönnistä on Sampo-kohu. Miksi ihmeessä yritys ei saisi tukea puolueita? Kysymyksessä ei ole kansalaisilta kerättyjen veromarkkojen kierrätys, vaan yksityisen pörssiyrityksen oman rahan käyttö. Aivan samaan tapaan kuin SAK-taustaiset liitot tukevat demareita, osakeyhtiö varmaankin haluaa tukea arvomaailmaltaan markkinahenkisintä puoluetta, Kokoomusta.

Kolmas potentiaalinen ylilyönnin vaara liittyy aivan kuuminta hottia olevaan kohuun, eli Matti Vanhasen lautatavaraan. Mikäli pääministeri olisi vastaanottanut suuren erän erityisen kalliita hyödykkeitä ilmaiseksi, tilannetta voisi varmaankin nimittää korruptioksi. Mutta kun samaan hengenvetoon Hesari käyttää runsaasti palstatilaa sen pohtimiseen, onko Matti rakentanut talonsa oikeasti itse, ollaan jo mauttomalla keltaisen lehdistön alueella. Lisäksi YLEn takia itse pääasia, epäterveen vaalirahakulttuurin kitkeminen, uhkaa kutistua kinasteluksi tuppeen sahatusta laudasta.

Mutta on todella suuria törkeyksiäkin nähty. Tähän sarjaan kuuluvat ainakin julki tulleet säätiöuutiset. Ylioppilaskunta-aikoinani istuin Helsingin opiskelija-asuntosäätiö HOASin erilaisissa päätöksentekoelimissä. Eipä olisi tullut mieleenikään mennä kerjäämään HOASilta kampanjarahaa, vaikka eräs teemani olikin edullinen opiskelija-asuminen. Yhtä moraalisesti kestävällä pohjalla olisi ollut hoidella TKY:n rahoja omaan laariini.

Valitettavasti yksikään poliitikko ei vielä ole suostunut pohdiskelemaan tekemistensä moraalista puolta. Syytä olisi, kuten arkkipiispa Jukka Paarma tänään totesi.

Toivottavasti tämän kaiken jälkeen jää jäljelle päivänvaloa kestävä järjestelmä, joka täyttää kaikki mahdolliset standardit – niin juridiset kuin moraalisetkin.

Avainsanat: vaalirahoitus


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini