Das Lederhosenblog - suomalaisena Baijerissa

Viimeisimmät blogimerkinnät

Blogiarkisto

RSS-syöte

Kirjastot liipasimella

Share |

Keskiviikko 25.11.2009 - Aleksi Päiväläinen


Aamun Hesarin pääotsikko kertoi, että ”Helsinki aikoo lopettaa viisi kirjastoa”. Kentällä ja verkossa myös liikkuu villejä huhuja nopeasti toimeenpantavista päätöksistä, kuten siitä että kirjasto- ja kulttuurilautakunnassa olisi joulukuussa käsittelyssä lakkautuslista. Tehtäköön nyt selväksi, että näin ei ole.

Ensinnäkin poliittisessa prosessissa ei ole vielä edes päästy alkuun. Näin ollen mitään päätöksiä ei ole tehty. Eikä toivottavasti tehdäkään, sillä kirjastolaitos puolustaa ehdottomasti paikkaansa tärkeänä helsinkiläisten palveluna.  Keskustakirjasto on tärkeä hanke, mutta lähtökohtana on ollut että sitä varten on saatava muuta rahoitusta, ei karsia kirjastoverkkoa. Näin ollen verkkokeskusteluissa esillä ollutta rahoitusyhteyttä keskustakirjaston ja kaupunginosakirjastojen välillä ei ole. Mikäli tällainen kytkentä tehtäisiin – siis ruvettaisiin karsimaan lähikirjastoja keskustakirjaston rahoittamiseksi – itse vetäisin punakynällä henkselit keskustakirjaston yli.

Kirjasto on eräs tärkeimmistä julkisista kulttuuripalveluista ja siten puolustamisen, säilyttämisen ja kehittämisen arvoinen.

Avainsanat: kirjasto, lakkautuslista, kulttuurilautakunta


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini