Mikä maa, mikä kaupunki? Otsikon kahden ensimmäisen nimen perusteella useimmille tullee mieleen Itävalta. Mutta kaupunki ei suinkaan ole Wien. Sound of Music -ystävät todennäköisesti huomaavat heti, että kyseessä on Salzburg, jonne Andrewsin tähdittämä musikaali sijoittuu. Pääsiäisen kunniaksi perheemme teki matkan tähän Itävallan neljänneksi suurimpaan kaupunkiin.
Mikä maa, mikä kaupunki? Otsikon kahden ensimmäisen nimen perusteella useimmille tullee mieleen Itävalta. Mutta kaupunki ei suinkaan ole Wien. Sound of Music -ystävät todennäköisesti huomaavat heti, että kyseessä on Salzburg, jonne Andrewsin tähdittämä musikaali sijoittuu. Pääsiäisen kunniaksi perheemme teki matkan tähän Itävallan neljänneksi suurimpaan kaupunkiin.
Augsburgista Salzburgiin pääsee koko matkan posottamaan A8-moottoritietä, joten noin 230 kilometrin matkan pitäisi taittua runsaassa parissa tunnissa, vaikka kaasujalka ei täkäläisen mittapuun mukaan kovin raskas olisikaan. Valitettavasti moni muukin Münchenistä ja sen ympäristöstä oli päättänyt lähteä samaan suuntaan, joten pääsimme tutustumaan pahamaineiseen Stau-ilmiöön. Suomeksi tämä tarkoittaa ruuhkaa, mutta käytännössä kyse on jostain aivan muusta kuin mihin suomalainen on Kehä 1:llä tai juhannusruuhkassa tottunut. Ilmiön mittasuhteista saa kuvan, kun tietää että kahdeksankaistainen motari saattaa olla kahteen suuntaan tukossa 15 kilometrin matkalta. Lisäksi näitä ”tulppia” saattaa olla 100 kilometrin pätkällä useita ja jokaisen purkautuminen saattaa kestää 3-5 tuntia. Alla oleva kuva on otettu kännykkäkameralla illan myöhäisinä tunteina.
Kahdeksan tunnin matelemisen jälkeen perille kuitenkin päästiin. Kaupunki osoittautui vaivan arvoiseksi. Alla olevat kuvat kertonevat enemmän kuin tuhat sanaa. Harvoin olen nähnyt paikkaa, jossa näin mahtavasti harmoninen historiallinen kaupunkikeskusta yhdistyy upeisiin alppimaisemiin. Kaupungin halki virtaava Salzach ja vuorenhuipulla sijaitseva arkkipiispan linna viimeistelevät elämyksen. Ei ihme, että Salzburgin vanhakaupunki kuuluu UNESCON:n maailmanperintölistaan.
Salzburgin vanha keskusta. Vasemmalla Salzach-joki ja oikealla vuorenhuipulla arkkipiispan linna.
Alppeja ja kirkon kupoli
Salzburg on suosittu matkailukohde, mikä näkyi myös katukuvassa. Keskustan kadut ja kuppilat olivat pullollaan väkeä muun muassa Atlantin takaa, Aasiasta ja muualta Euroopasta. Hotellien ja ravintoloiden henkilökunta oli selvästi tottunut palvelemaan ulkomaalaisia, sillä toisin kuin Augsburgissa, lähes joka paikassa asiakaspalvelijat puhuivat hyvää englantia. Sitä tyytyväisempi olin, jos onnistuin hoitamaan asiani auttavalla saksan taidollani ilman, että keskustelukumppani ehdotti siirtymistä englantiin.
Salzburg on tunnettu erityisesti musiikkikaupunkina. Tähän on varmaan vahvasti vaikuttanut asema Mozartin syntymäkaupunkina. Niinpä lähes joka toisesta keskustan kadunkulmasta voi ostaa Mozart-kuulia, ja Mozartin syntymäkoti toimii suosittuna museona. Myös legendaarinen kapellimestari Herbert von Karajan oli kotoisin Salzburgista. Sound of Music -kiertoajelut puolestaan vievät musikaalifaneja alkuperäisille kuvauspaikoille.
Vilkaisin ohi kulkiessani paikallisen musiikkitalon ohjelmistoa, ja esiintyjäkaarti oli ensi silmäyksellä vaikuttava: Wienin, Berliinin ja Israelin filharmonikot johtajinaan muun muassa Zubin Mehta, Sir Simon Rattle, Riccardo Muti ja Daniel Barenboim. Suomalaisina meitä ilahdutti, että mukaan oli päässyt myös Santtu-Matias Rouvali!
Rattaiden kanssa kulkevalle vauvaperheelle jättimäinen suurkaupunki ei välttämättä ole sopivin mahdollinen lomakohde. Sen sijaan 150 000 asukkaan Salzburg on juuri kompaktin kokoinen. Keskustan nähtävyyksien äärelle pääsee helposti kävellen lastenvaunujen kanssa ilman että tarvitsee eksyä metroverkostossa kolme kertaa. Katukahviloihin ja terasseille on koko perheen helppo poiketa syömään. Kuten kuvasta näkyy, aitoa Sacher-kakkua saa myös täältä, joten pelkästään sen takia ei tarvitse lähteä Wieniin.
Klassista musiikkia, alppimaisemia ja vanhaa Keski-Euroopan kaupunkimiljöötä diggaaville Salzburg on mainio valinta!