Moni on varmaan miettinyt mitä mahtoi liikkua Timo Kallin päässä, kun hän avasi sanaisen arkkunsa A-studion lähetyksessä. Tuskinpa Kalli itsekään tiedosti millaisen lumipallon työnsi liikkeelle.

Suomalainen lainsäädäntö tuntee monia lakeja, joista ei ole säädetty rangaistusta, mutta joita silti pitää noudattaa. Vaalirahoituslaki on yksi niistä.

Matkan varrella alkuperäiseen rahoitusvyyhteen on kietoutunut monia sivujuonteita. Yksi niistä on pääministeri Vanhasen jo valmiiksi vähäinen uskottavuus. Kumma, että pääministerin asemassa oleva henkilö ei ota onkeensa jo tehdyistä virheistä. Jokainen, joka on vaivautunut vilkaisemaan kriisiviestinnän ABC:tä, tietää että nopea, avoin ja rehellinen tiedottaminen on ainoa tapa sammuttaa tulipalo. Vanhasen sammuttimessa lienee vaahdon tilalla öljyä tai bensiiniä.

Mauri Pekkarisen taulukauppa taas on esimerkki tilanteesta, jossa ei välttämättä ole tehty mitään väärää, mutta joka näyttää pahalta. On vaikea uskoa, että 5000 eurolla saisi Suomessa ostettua ministeriltä 850 000 euron tuen. Mutta nykystandardien mukaan ei riitä, että julkinen päätöksenteko ainoastaan on puolueetonta, sen tulee myös näyttää siltä. Pekkarisen toiminta kriisin alettua on sentään ollut fiksua: Oma-aloitteinen rahojen palautus ja tutkintapyyntö oikeuskanslerille.

Hyvä puoli tässä kaikessa on, että vaalirahoitus tulee pengottua pohjiaan myöten. Avoin yhteiskunta vaatii avoimuutta myös päättäjiltä. Sopii myös toivoa, että jatkossa lain säätäjät myös noudattavat itse säätämiään lakeja niin kirjaimen kuin hengenkin osalta.