Näinä huippuaikoina on tapana tähdätä korkealle. Aalto-yliopistoksi nimetty huippuyliopisto on eräs konkreettinen keino, jonka valtiovaltamme on katsonut välttämättömäksi. Ajatus tieteen, kaupan ja taiteen liitosta on hyvä ja kannatettava, mutta välillä tuntuu siltä että innovaatioiden pilvilinnasta kannattaisi palata hetkeksi perusasioihin. Opetus kuuluu niihin.
Näinä huippuaikoina on tapana tähdätä korkealle. Aalto-yliopistoksi nimetty huippuyliopisto on eräs konkreettinen keino, jonka valtiovaltamme on katsonut välttämättömäksi. Ajatus tieteen, kaupan ja taiteen liitosta on hyvä ja kannatettava, mutta välillä tuntuu siltä että innovaatioiden pilvilinnasta kannattaisi palata hetkeksi perusasioihin. Opetus kuuluu niihin.
Jyväskylän yliopiston matematiikan dosentti Osmo Pekonen kirjoitti tiistaina Hesarin tiedekolumnissaan huippuopetuksesta. Hän muistutti, että mikäli huippuyliopistoa tavoitellaan, pitäisi lähteä liikkeelle perusasioista. Tämä tarkoittaa esimerkiksi opetuksen panemista kuntoon. Oikea oppiminen edellyttää opitun aineksen prosessointia ja mutustelua. Esimerkiksi Sokraattinen metodi, jossa luennoitsija opettaa keskustelemalla luokan kanssa, pakottaa jokaisen ajattelemaan.
Pekonen ei voisi paremmin osua asian ytimeen. Kuitenkin teekkarin empiirisen kokemuksen mukaan esimerkiksi matikan ja fysiikan peruskursseilla suurin osa energiasta menee tärppien kalastamiseen ja niitten ulkoa opetteluun. Opettajan tai assarin luennolla ja laskareissa päähän kaatama informaatio siirtyy luennoitsijan liitutaululta opiskelijan papereihin käymättä matkalla kenenkään päässä. 300-500 hengen massaluennot asettavat hyvänkin luennoitsijan lähes mahdottomaan asemaan.
Tulevan Aalto-yliopiston menestys kiertyy siis takaisin todella yksinkertaisiin perusasioihin: Opetusryhmien kokoon ja opiskelija-opettaja-suhteen parantamiseen. Opiskelijamääriä on toki viime vuosina maltillisesti laskettu ja valtio on luvanut lisärahaa sekä budjettirahoituksen että säätiöpääoman muodossa. Lisäksi asian valmistelussa mukana olevat tahot kuten Tekniikan akateemisten liitto TEK ovat peräänkuuluttaneet uudenlaista oppimisen ja opiskelun kulttuuria.
Hyvä niin. Ihmettelen vain mistä henkilökunta saa kaiken energiansa vielä tämänkin uudistuksen läpiviemiseen. Muutaman edellisvuoden aikana on enemmän ja usein vähemmän onnistuneesti TKK:lla toteutettu kaksiportainen tutkintorakenne, UPJ ja tiedekuntauudistus. Kun tiedetään, että yliopistoissa johtamisen perinne on todella ohut – eräissä yksiköissä se jopa loistaa poissaolollaan – tilanne on erityisen hankala. Itse olen saanut opiskelijana jo useamman kerran todistaa kuinka opettaja ryhtyy spontaanisti tilittämään huonosta ilmapiiristä, huiputusyliopistosta ja siitä kuinka oikeaan työntekoon ei papereiden pyöritykseltä jää aikaa.
Toivon koko sydämestäni, että Aalto-yliopisto pystyy täyttämään sille asetetut odotukset. Toivon, että opettajilla tämän kaiken jälkeen riittää vielä virtaa opettamiseen ja sen kehittämiseen. Samaan aikaan kuitenkin pelkään pahinta.
