Alahuhdan vetämä joukko on kieltämättä kokenut ja monessa eri liemessä pätevöitynyt. Päällimmäinen mieleen nouseva kysymys on joukon sitoutuminen tehtäväänsä. Oleellista uuden ja Suomen yliopistomaailmassa täysin uudentyyppisen yliopiston rakentamisessa on riittävä paneutuminen. Esimerkiksi Bengt Holmström ja Robert Brown tuovat tuulahduksia rapakon takaa. Toivottavasti kummallakin riittää aikaa ja energiaa reissata Suomen ja Yhdysvaltain väliä riittävän usein, erityisesti näin alkuvaiheessa. 

Puheenjohtaja Alahuhta puolestaan on tohtorin tutkinnostaan huolimatta katsellut maailmaan yrityselämän näkökulmasta lähes 30 vuotta. Toivottavasti hänellä riittää aikaa paneutua akateemisen maailman näkökulmaan, jotta järkevä tasapaino vapaan perustutkimuksen ja yritysintressien välillä löytyy. Yliopiston tulos on merkittävästi vaikeammin mitattavissa kuin osakeyhtiön. 

Entäpä miten taiteen asema yliopiston kolmantena tukijalkana näkyy hallituksen kokoonpanossa? Äkkiseltään katsottuna ei mitenkään. Jäsenet edustavat  taustoiltaan lähinnä teknisiä ja kaupallisia tieteitä, joten sopii toivoa että taide ei jää päätöksenteossa jalkoihin. Muuten eräs keskeisistä Aalto-yliopiston potentiaalisista menestystekijöistä kurjistetaan heti alusta lähtien. Taide on muutakin kuin muotoilua. 

Muun muassa edellä mainituista kysymysmerkeistä huolimatta kokonaisuudesta jää päällimmäiseksi varovaisen positiivinen tunne. Hallituksen kokoonpanosta löytyy paljon muun muassa johtajaosaamista, jota yliopistot kipeästi kaipaavat. Ennakkoarveluissa – tai pikemminkin ennakkopurnauksissa – on pelätty yritysmaailman oppien tappavan akateemisen vapauden. Ei hyvä johtaminen voi luovuutta tappaa. Sen sijaan hyvä johtaminen voi vapauttaa professoreille ja tutkijoille aikaa perusasioille: Opettamiselle ja tutkimiselle. 

Seuraava oleellinen tapahtuma on uuden rehtorin löytäminen. Silloin yliopiston hallitus joutuu siirtymään sanoista konkreettisiin tekoihin. Viimeistään siinä vaiheessa nähdään minkälaisilla periaatteilla uutta oppilaitosta johdetaan.