Das Lederhosenblog - suomalaisena Baijerissa

Viimeisimmät blogimerkinnät

Blogiarkisto

RSS-syöte

Strategian tragedia, komedia vai draama?

Share |

Tiistai 12.3.2013 - Aleksi Päiväläinen


Uusi lautakunta piti tänään tiistaina vuoden toisen kokouksensa, johon itsekin pääsin onnellisena varajäsenenä osallistumaan. Esityslistan pääruokana oli tarjolla kaupungin strategia, johon kulttuuritoimelta pyydettiin antamaan oma näkemyksensä. Lautakunta innostui keskustelemaan strategiasta siihen malliin, että luvassa ei varmastikaan ole tragedia, vaan toivottavasti eeppinen draama onnellisine loppuineen. Kyllä – strategiasta voi oikeasti saada kiksit! Strategian ohella lautakunta muun muassa jakoi apurahoja ja keskusteli Rakuuna-rokista.

Kohta 3, Lappeenranta 2028 –strategia / kulttuuritoimi

Strategiassa on tarkoitus suunnitella Lappeenrannan tulevaisuutta kuluvalla vuosikymmenellä, vuoteen 2028. Strategiaa on päätetty tarkastella fiksusti neljän ison teeman kautta: kuntalaisen hyvinvointi, kaupungin elinvoima, henkilöstö ja tapa toimia, tasapainoinen talous. Lisää tietoa löytyy esimerkiksi tämän linkin takaa.

Virkamiesvalmistelussa kulttuuripalvelut oli nostettu mielestäni aivan oikein osaksi hyvinvointipalveluja. Kulttuurilla todellakin on paljon annettavaa kansalaisten hyvinvoinnille. Mutta mitä oikeastaan tarkoitetaan hyvinvoinnilla? Onko se sitä, että mattimeikäläinen keskiluokkaisena veronmaksajana voi talsia kohtuuhintaiseen teatterinäytökseen tai laadukkaaseen kaupunginorkesterin konserttiin? Vai sitä, että kirjasto on auki joka päivä juuri minua varten?

Kyllä vain, tämä on mielestäni osa kulttuurin tarjoamaan hyvinvointia, mutta vain osa. Oleellista olisi mieltää hyvinvointi laajasti osana kaikkia kaupungin palveluita, ei pelkästään kulttuuritoimen tehtävänä. Millä tavalla esimerkiksi terveydenhoidossa voitaisiin hyödyntää kulttuuria? Miten palvelutaloissa asuvat vanhukset tai hoitokotien dementiapotilaat saisivat edes joskus nauttia elävästä musiikista?

Jo muutama vuosi sitten heitin ajatuksen ”kulttuurin hyvinvointijoukkojen” perustamisesta. Kaupunki, kulttuurin ammattilaiset, yhdistykset ja harrastajat voisivat yhdistää voimansa viedäkseen kulttuuria vaikkapa hoivakoteihin, sairaaloihin ja kouluihin. Tulisi hoidettua myös sielu eikä pelkkää ruumista, kuten terveydenhuollossa perinteisesti on ollut tapana. Tällaisella ”sielunhoidolla” olisi myös fyysisiä vaikutuksia: Dementiasairaiden parissa tehdyt tutkimukset osoittavat, että laulaminen ja musiikki muun muassa nostavat potilaiden vireystilaa ja parantavat vuorovaikutusta hoitajien ja potilaiden välillä. Onpa tiedemaailmassa saatu näyttöä jopa siitä, että musiikin kuuntelu on auttanut toipumaan aivoinfarktista.

Uusien toimintatapojen kehittämiseen ei välttämättä tarvita merkittävästi lisää rahaa, mutta sitäkin enemmän tahtoa ja tarmoa. Sosiaali- ja terveystoimen, opetustoimen ja kulttuuritoimen on pistettävä hynttyyt yhteen tällä saralla. Tämän myös lautakunta kokouksessaan aloitteestani kirjasi strategialausuntoon.

Kohta 5, Kulttuurilautakunnan taideapurahat 2013

Taideapurahoja jaettiin 5000 euroa. Meni ihan esittelijän näkemyksen mukaan. Onnea voittajille!

Muut asiat, Rakuuna-rock

Kokouksen lopuksi käytiin perusteellinen keskustelu Rakuuna-rock-tapahtuman järjestämisperiaatteista. Jokunen viikko sitten Etelä-Saimaa ehti jo luvata, että heinäkuussa linnoituksen valtaa metallifestari, jonka kärkiniminä ovat muun muassa Kotiteollisuus ja Mokoma.

Hommassa on kuitenkin yksi ongelma. Linnoitusta pitäisi alkaa valmistella festarikuntoon hyvissä ajoin, mikä tarkoittaisi käytännössä useita päiviä kestäviä alueen käyttörajoituksia ja haittaa keskellä parasta turistikautta. Esimerkiksi kesäteatterin jo suunniteltuja näytäntöjä pitäisi peruuttaa, mikä tietenkin toisi tulonmenetyksiä. Samoin kahvilat, myymälät ja museot kärsisivät.

Kaikkia osapuolia tyydyttävä ratkaisu pitää toki löytää. Omasta mielestäni suunnitellun kaltainen festari keskellä heinäkuuta ei sovi linnoitukseen. Toisaalta Lappeenrannan tapahtumatarjonnassa on ollut festarinmentävä aukko, jonka Rakuuna-rock voisi erinomaisesti täyttää. Kaupungin kulttuurielämää kehittäviä yrittäjiä ei passaa käännyttää pois, päinvastoin. Paras olisikin löytää korvaava järjestämispaikka mahdollisimman läheltä kaupungin keskustaa. Uskon, että tässä löytyy hyvää tahtoa kaikilta osapuolilta.

Avainsanat: kulttuurilautakunta, kokous, strategia, festivaali, rock


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini