Das Lederhosenblog - suomalaisena Baijerissa

Viimeisimmät blogimerkinnät

Blogiarkisto

RSS-syöte

Kirkko ja uskonto - parannettava sairaus?

Share |

Tiistai 22.4.2014 klo 17:16 - Aleksi Päiväläinen


Näin pääsiäisen tienoilla tulee ajoittain pohdittua ei-maallisia asioita. Uskonto, kirkko ja kansalaisvapaudet ovat olleet paljon esillä muun muassa kansalaisaloitteen ja apulaisoikeusasiamiehen ”suvivirsipäätöksen” myötä. Ateismin hyväksyn täysin, mutta vapaa-ajattelijoiden harjoittama aktiiviateismi menee välillä yli hilseen. Mikä on se ongelma, jonka he 2010-luvun Suomessa haluavat ratkaista?

Viime torstain Hesarissa vapaa-ajattelijoiden liiton puheenjohtaja kertoi haastattelussa 9/11-iskujen herättäneen hänet toimimaan ateismin puolesta uskonnon vaikutuksen vähentämiseksi. Hmm… Ihanan insinöörimäistä. Ja samalla valheellisen selkeää ja yksinkertaista.

Miksi juuri uskonnosta pitäisi päästä eroon? Kyllähän ihmiskunta on aina ollut hyvä löytämään perusteita toisten tappamiselle. Ei siihen uskontoa välttämättä ole tarvittu. Esimerkiksi maailmanhistorian tuhoisimpia sotia 1900-luvulla ei suinkaan käyty uskontokuntien välillä. On tietysti totta, että uskon nimissä on historian saatossa lahdattu ja uhrattu ihmishenkiä käsittämättömin perustein niin ristiretkillä, 30-vuotisessa sodassa kuin syyskuussa 2001. Olisiko uskonnon keksimättä jättäminen säästänyt ihmishenkiä? Tuskinpa. Ahneus, vallanhimo, väkivalta ja muut vastenmieliset piirteet ovat valitettavasti osa ihmisluontoa.

Puolileikillään voisi todeta, että ehkä lentokoneetkin pitäisi kieltää, sillä niillähän New Yorkin kaksoistornit tuhottiin. Wrightin veljeksiä ei kukaan sentään ole tainnut vaatia narun jatkeeksi. Ja myöhäistä olisikin enää tässä vaiheessa.

Muistellaanpa sitten hetki niitä uskonnon nimissä tehtyjä hyviä asioita. Pääsiäisen aikaan meillä on kotona soinut muun muassa Mozartin kruunajaismessu ja Bachin Matteus-passio. Ihmiskunnan upeimpia musiikkiteoksia. Euroopan tuomiokirkot ovat henkeäsalpaavia luomuksia. Luostarit puolestaan ovat niitä paikkoja, joissa keskiajan pimeiden vuosien yli pidettiin hengissä antiikin sivistystä.

Suomen lain esipuheen vanhat tuomarinohjeet  puolestaan alkoivat seuraavasti:

Tuomarin pitää ensin ajatella, että hän on Jumalan käskynhaltija ja että se virka, jota hän hoitaa, ei ole hänen omansa, vaan Jumalan; jonka tähden tuomiokin, jonka hän julistaa, on Jumalan tuomio, koska se julistetaan Jumalan virassa ja Jumalan puolesta, niin että se tosiaankin on Jumalan tuomio eikä ihmisten. Tuomarille on siis tärkeä asia, että hän huolellisesti valvoo, ettei Jumalan puolesta tee väärää tuomiota, jolla hän tuomitsee itsensä ijankaikkiseen kadotukseen, koska hän kääntää väkivallaksi ja vääryydeksi Jumalan tuomion ja käskyn, jonka Jumala on oikeudeksi asettanut.

Se historiasta. Seuraavaksi joku vapaa-ajattelija saattaa ihan aiheellisesti kysyä, että mitä 600 vuotta vanhoilla tuomarinohjeilla voi todistella vuonna 2014. Ei niitä tietenkään voi käyttää esimerkiksi suvivirren tai kirkollisveron kantamisen perusteluina. Sen sijaan ne osoittavat, että yhteiskunnat ja uskonto ovat kehittyneet tiiviissä symbioosissa. Länsimaisella sivistyksellä on vahvat kristilliset juuret, joita tarmokkainkaan ateisti ei saa kuokittua pois ainakaan älyllisesti rehellisellä tavalla.

Luonnontieteen voittokulusta ja tekniikan kehityksestä huolimatta uskonnolla tuntuu silti edelleen olevan sijaa globaalissa majatalossa. Vuonna 2012 tehdyn tutkimuksen mukaan vain 13 prosenttia maailman väestöstä pitää itseään ateistina. Kehittyneessä Länsi-Euroopassakin tämä osuus on vain 14 prosenttia. Suomessa noin 75 prosenttia kansasta on edelleen evankelis-luterilaisen kirkon jäseniä. Kiinnostavaa on havaita, että kuitenkin yli 90 prosentille järjestetään kristilliset hautajaiset. Takooko takaraivossamme kaikesta huolimatta vaimea ajatus Pyhästä Pietarista ja viimeisestä tuomiosta?

Ateistien mielestä uskonnon ja tieteen maailmankuva on peruuttamattomasti ristiriidassa keskenään. Näin varmasti onkin, jos niillä yritetään ratkaista samaa asiaa. Onhan luonnontiede hitaasti mutta varmasti pystynyt selittämään enemmän ja enemmän asioita, jotka aiemmin pistettiin Jumalan tai muun korkeamman voiman piikkiin. Kyllä meikäläinenkin uskoo ennemmin alkuräjähdykseen ja evoluutioon kuin luomiskertomukseen. Mutta entä jos uskonto pitäisikin ymmärtää osana ihmisyyttä, ihmisyyden yhtenä ilmentymänä ja selityksenä? Jokainen voisi sitten tykönään päättää pitääkö sitä heikkoutena vai vahvuutena. Tässä on ehkä itselleni tämän pääsiäisen merkittävin oivallus: Uskonto ei ole ihmiskunnassa oleva vika vaan ominaisuus.

Akateemisen pohdinnan ohella kannattaa tietysti kysyä että mitä käytännöllistä ongelmaa aktiiviateistit yrittävät ratkaista? Mikä on se huutava vääryys, josta uskonnottomat joutuvat 2010-luvun Suomessa kärsimään? Taannoin Helsingin vapaa-ajattelijat esimerkiksi paheksui kannanotossaan kaupungin ja kirkon yhteistyötä Kampin kappelissa. Johdonmukaisuuden nimissä kaupungin pitäisi varmaan katkaista kaikenlainen yhteistyö myös Diakonissalaitoksen kanssa. Auttaisiko tämä jotenkin asunnottomia ja muita syrjäytyneitä?

Teoreettis-filosofisen akateemisen keskustelun sijaan niin ateistien, uskovaisten kuin kaltaisteni tapauskovaisten kannattaisi keskittää tarmonsa ja osaamisensa yhteisen hyvän rakentamiseen suomalaisessa yhteiskunnassa.


Avainsanat: vapaa-ajattelijat, pääsiäinen, uskonto, kirkko, ihminen


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini