Das Lederhosenblog - suomalaisena Baijerissa

Viimeisimmät blogimerkinnät

Blogiarkisto

RSS-syöte

Oikeusjärjestyksen palautus Yhdysvalloissa

Share |

Perjantai 13.6.2008 - Aleksi Päiväläinen


Tämänpäiväinen hyvä uutinen Atlantin takaa innoitti minut vielä kommentoimaan USA:n tapahtumia. Yhdysvaltain korkein oikeus palautti Guantanamon vangeille heidän tärkeimmän perusoikeutensa: Oikeuden valittaa tuomarille. Bushin hallinto oli katsonut oikeudekseen rikkoa maan omaa perustuslakia viimeiset 7 vuotta. Nyt sille toivottavasti tulee loppu.

Yhdysvaltain korkeimman oikeuden päätös syntyi äänin 5-4, siis äärimmäisen tiukasti. Kyse oli habeas corpus-oikeudesta, jonka ikivanhan periaatteen mukaan pidätetyllä on oikeus saada pidätyksensä laillisen ja puolueettoman oikeusistuimen käsiteltäväksi. Toisin sanoen jos poliisi ottaa sinut tai minut kiinni, meillä on oikeus saada pidätyksestä tuomarin päätös viipymättä. Tämä periaate on ollut kirjoitettuna länsimaiseen oikeuskäytäntöön ainakin 700 vuotta.

Bushin hallinto on syyskuusta 2001 katsonut elävänsä jatkuvassa sotatilassa, jolloin Guantanamoon tuoduilla vangeilla ei ole ollut habeas corpus-oikeutta. Republikaaninen kongressi toimi asiassa Bushin kumileimasimena, ja demokraatit puolestaan pelkäsivät näyttävänsä heikoilta terrorismin torjunnassa. Yhdysvaltalaiseen tapaan tämä(kin) kiista ratkottiin sitten viime kädessä lakituvassa.

Samanaikaisesti näiden kaikkien vuosien läpi Yhdysvaltain ulkoministeriö on jatkanut vuosittaisten ihmisoikeusraporttien julkaisemista, joissa arvioidaan maailman ihmisoikeustilanne maittain. Ainakin itselleni on tullut lähinnä huvittunut ja kyyninen olo touhusta. Bushin hallinnon toiminta on ollut sitä luokkaa, että Yhdysvallat itse olisi joutanut ihmisoikeuksien tarkkisluokalle. Nyt tehty päätös palautti USA:n ainakin periaatteellisella tasolla ihmisoikeuksia kunnioittavien demokratioiden joukkoon.

Maailmalle päätöksen äärimmäisen pieni yhden äänen marginaali on jälleen muistutus siitä, kuinka Yhdysvaltain presidentillä saattaa olla suuri epäsuora valta myös maailmanlaajuiseen ihmisoikeustilanteeseen. On varsin suuri todennäköisyys, että ainakin yksi liberaaleista korkeimman oikeuden tuomareista jää eläkkeelle seuraavan valkoisen talon isännän valtakaudella. Mikäli nimityksen pääsee tekemään McCain, Korkeimman oikeuden tasapaino voi heilahtaa konservatiiviseksi vuosikymmeniksi eteenpäin. (rehellisyyden nimissä on kuitenkin myönnettävä, että McCain on osoittanut suoraselkäisyyttä ihmisoikeuskysymyksissä ja asettunut aika-ajoin vastustamaan myös Bushia). Ihmisoikeuksien ystäville ympäri maailmaa on tässä jälleen yksi syy toivoa Barack Obaman menestystä ensi marraskuussa.

Avainsanat: perustuslaki, Yhdysvallat, Guantanamo, habeas corpus


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini