Viimeisen päälle jännittävä vaalitrilleri on takana, ja tällä kertaa joskus kliseisyyteen asti käytetty sana historiallinen ei todellakaan ole liioittelua. Historiaa tekivät sekä Kokoomus, persut että kepulaiset. Hallitusneuvotteluista on tulossa todella kiinnostavat.

Upeinta on tietysti Kokoomuksen nousu suurimmaksi puolueeksi ensimmäistä kertaa. On loistavaa nähdä, että positiivinen ja tulevaisuusorientoitunut kampanja kantoi loppuun asti. Puskista huutelijat jäivät taakse. Erityisen iloinen olen siitä, että Jyrki Kataisen vahvat arvopuheet ja rakentava argumentointi saivat vastakaikua. Persujen syömähammas puraisi paljon rankemmin Keskustaa kuin Kokoomusta.

Perussuomalaisten nousu on ilmeisesti itsenäisen Suomen historian toiseksi kovin. Vielä paremmaksi pisti SKDL vuonna 1945 nostamalla paikkamääränsä nollasta 45:een. Ajat olivat tuolloin toki niin toiset, että vertailua ei ole mielekästä tehdä muuta kuin triviamielessä. Sinänsä näiden vaalien ”jytky” oli jo ennakoitavissa etukäteen, joskin se toteutui rankimman vaihtoehdon mukaan. Itselleni kuitenkin ehkä suurin yllätys oli demarien olosuhteisiin nähden yllättävän hyvä tulos. Olin veikannut heille enintään 40 paikkaa, sillä toisin kuin monet kommentaattorit kampanjan aikana, en pitänyt Urpilaisen suoritusta erityisen hyvänä. Olin näköjään väärässä, sillä aivan loppumetreillä hän sai pidettyä SDP:n - ja samalla itsensä - pinnalla.

Kolmas historiantekijä oli tietysti kepu, joka taitaa vielä vuorokausi vaalien jälkeenkin ottaa lukua, siinä määrin kova oli tyrmäys. Vaalien jälkipeleissä varmaan analysoidaan tarkasti syyt, jotka johtivat tähän. Itse veikkaan, että keskeisiä tekijöitä ovat olleet vaaliraha, arvot, EU ja ympäristö. Keskustan kilpi tahriintui vaalirahasotkuissa kaikkein pahiten. Arvokeskustelussa taas sydänmaiden konservatiivinen keskustaväki on saattanut kyllästyä sekä edellisen puheenjohtaja Matti Vanhasen naistörttöilyihin että nykyisen puoluejohdon liberaaleihin perhekäsityksiin. EU-kriittinen Soini puolestaan osui vihdoin otolliseen maaperään ja sai suuren joukon perusluonteeltaan EU-epäileväisiä kepuleita houkuteltua huomaansa. Soini on Kreikalle, Irlannille ja Portugalille paljon velkaa. Vihoviimeinen niitti arkkuun oli keskustalaisen ympäristöministerin ajama haja-asutusalueiden jätevesilaki, joka taidettiin kokea maakunnissa äärimmäisen epäreiluna.

Lopuksi on vielä ruodittava hieman vihreiden kohtaloa, sillä he menettivät näissä vaaleissa suhteellisesti eniten, kolmasosan paikoistaan. On vaikea uskoa, että persut olisivat rokottaneet heitä. Voisiko ennemminkin olla niin, että päätös pysyä hallituksessa ydinvoimaäänestyksen jälkeen, Sinnemäen värittömyys ja Arhinmäen terävyys vaaliväittelyissä olisivat ohjanneet vihreiden äänestäjiä nukkuvien tai Vasemmistoliiton leiriin? Lisäksi Kokoomuksen aktiivinen ympäristömyönteinen politiikka ovat saattaneet tuoda entisiä ”oikeistovihreitä” sinivihreiden leiriin.

Oli miten oli, vaalien tulos on selvä, ja nyt on aika siirtyä jännittämään hallituksen muodostamista. Keskustaa ei hallituksessa nähdä, joten mikäli halutaan muodostaa uskottava enemmistöhallitus, kaikkien kolmen suuren on oltava mukana. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Timo Soinin on suostuttava moniin kompromisseihin. Järkimiehenä hän varmasti ymmärtää tämän, mutta ymmärtääkö hänen eduskuntaryhmänsä? Elämme jännittäviä aikoja.