Das Lederhosenblog - suomalaisena Baijerissa

Viimeisimmät blogimerkinnät

Blogiarkisto

RSS-syöte

Vaikeasti tavoiteltava presidenttiehdokas

Keskiviikko 29.6.2011 - Aleksi Päiväläinen

Nyt kun eduskuntavaaleista ja niitä seuranneista hallitusväännöistä on selvitty, seuraavat vaalit alkavat ja painaa päälle. Kokoomuslaisten ja monien muiden iloksi Sauli Niinistö päätti lähteä ehdolle. Niinistöllä on ollut tapana leikkiä vaikeasti tavoiteltavaa, eikä tämä kerta ollut poikkeus. Niinistön asema on kuitenkin niin vahva, että hän voi itse päättää missä ja milloin kertoo päätöksistään.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Niinistö, presidentti, vaalit 2012

Kuution sovittaminen pyöreään reikään

Torstai 23.6.2011 - Aleksi Päiväläinen

Arkadianmäen ja Säätytalon piipuista on vihdoin noussut valkoinen savu ja valtakunta saanut kahden kuukauden väännön jälkeen uuden hallituksen. On loistavaa, että hallitus on vihdoin kokoomusjohtoinen. Mutta suu ei silti ole niin messingillä kuin vielä ennen vaaleja olisi kuvitellut. Pikemminkin maku suussa on hieman karvas. Hallituksen muodostaminen oli kuin kuution sovittamista pyöreään reikään. Lopputulos on sen mukainen.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: hallitus, neuvottelut

Pelurin paluu

Perjantai 3.6.2011 - Aleksi Päiväläinen

Eduskuntavaalien jälkeinen hallitusvääntö on tainnut jättää kokeneemmatkin politiikan tarkkailijat äimän käkenä vilttiketjuun istumaan. Vasemmistopuolueiden röyhkeän pelaamisen ja diivailun jälkeen Kataisella on entistä haastavampi paikka. Samalla taisi viimeistään selvitä demariorkesterin todellinen johtaja sekä kakkosviulun soittaja.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: hallitusneuvottelut, Katainen, Heinäluoma