Pääsiäislomalla tuli jälleen käytyä Pietarissa. Vietimme vaimoni kanssa lyhyen suurkaupunkiloman pohjoisen Venetsiassa, kuten Pietaria silloin tällöin kutsutaan. Saimme taas muistutuksen siitä, että nopean junayhteyden ansiosta viiden miljoonan asukkaan metropoli on tosiaan lähempänä kuin koskaan aiemmin. Siitä kannattaa ottaa ilo irti molemmin puolin rajaa.

Neljäsluokkaisena Pietarissa

Ensimmäisen kerran kävin Pietarissa 1990-luvun alkupuolella neljännen luokan leirikoulussa. Pienelle pojalle vastikään sortuneen Neuvostoliiton jättämä poliittinen ja taloudellinen rauniokasa oli vain epämääräinen abstraktio, mutta kauppojen tyhjyyden ja kaupungin ränsistyneisyyden saattoi nähdä iästä riippumatta. Rajalla yrmeät rajavartijat nousivat koululaisten bussiin kalashnikovit olkapäillään kuin vanhan vallan parhaina päivinä. Vielä 2000-luvun alkuvuosinakin yleisin ajoneuvo likaisilla kaduilla oli parhaat päivänsä nähnyt lada. Nevskij Prospektille vasta avattu Stockmannin hulppea tavaratalo kätki sisäänsä länsimaisia luksustuotteita, joita vain rikkaimmilla oli varaa ostaa. Rynnäkkökivääreistä olivat rajavartijat muistaakseni sentään jo luopuneet tuossa vaiheessa.

Noista päivistä on vuonna 2012 tultu kauas. En oikein vieläkään meinaa uskoa todeksi, että matka Lappeenrannan keskustasta Pietarin Suomen asemalle kestää vain noin kaksi ja puoli tuntia. Rajamuodollisuudet hoidetaan tehokkaasti ja pääosin erittäin ystävällisesti liikkuvassa junassa. Tavallisin epämukavuustekijä matkalla on suomalainen kännituristien lauma.

Pietarilaissäveliä

Venäläiset on perinteisesti - vodkanjuonnin ohella - tunnettu kulttuurikansana. Pietari on metropoli, jossa korkeatasoiseen kulttuuriin voi törmätä joka kulmalla. Meille tämä tuli hauskalla tavalla vastaan, kun pistäydyimme Pietarin vanhassa Gostinyj Dvor -tavaratalossa. Eräällä isolla porrastasanteella kaikuisien holvien alla viulisti soitti pianon säestyksellä 1800-luvun romantiikan helmiä todella taidokkaasti. Useat ohikulkijat olivat pysähtyneet kuuntelemaan kaunista iltapäiväkonserttia. Eipä itsekään tehnyt mieli poistua paikalta. Harvoin sitä viihtyy näin hyvin ostoksilla.

Kulttuurista tuli nautittua myös Suuren Filharmonian salissa, jossa viimeisen kahden sadan vuoden aikana ovat vierailleet muun muassa Wagner, Liszt, Mahler, Tshaikovski ja Shostakovitsh. Näiden herrojen seurassa riippui myös Sibelius, joka oli esiintynyt salissa vuonna 1911. Suomen ja Pietarin historiallinen suhde sai kasvot.

Illan konsertissa tuli esiin venäläisen sielun spontaanius ja sydämellisyys, kun yleisön joukosta kiikutettiin jo ensimmäisen puoliajan jälkeen kapellimestarille kukkapuketteja. Ojensipa eräs keski-ikäinen herra lavalle myös siistin paperipussin, jonka sisältä johtaja nosti esiin viinapullon. Ehkä se kuuluu asiaan perjantai-iltaisin.

Englantilainen rantakatu

Nevan rannat Pietarin ytimessä ovat nähneet monta vuosisataa. Historian siipien havinaa voi kuunnella esimerkiksi Englantilaisella rantakadulla, jota entisaikojen ylimysten herraskaiset palatsit reunustavat. Eräs niistä on numero 10, jossa Tolstoin Sodan ja rauhan Natasha Rostova tapasi ruhtinas Andrein ensimmäisen kerran. Ohikulkija tosin joutuu pettymään, sillä juuri tähän taloon neuvostoaika on jättänyt rujot jälkensä, eikä loistosta ole jäljellä kuin muisto vain. Silmänsä sulkemalla ja mielikuvitustaan ponnistamalla voi ehkä vielä kuulla korvissaan vaunuja vetävien hevosten kavioiden kopinan ja nähdä palvelijoiden vastaanottavan vaunuistaan nousevia, kohti kimaltelevia tanssisalonkeja kiiruhtavia aatelisherroja, -rouvia ja -neitejä.

Toinen Sodan ja rauhan sivuilla vilahtava henkilö on kreivi Nikolai Rumjantsev, joka oli merkittävä valtiomies 1700 – 1800-luvuilla. Hänen talonsa on samaisen rantakadun numero 44. Hyvin hoidetussa palatsissa sijaitsee nykyään museo, joka kertoo muun muassa Leningradin piirityksestä. Nuo synkät vuodet on verellä kirjoitettu syvälle kaupungin historiaan samaan tapaan kuin Talvisota on syöpynyt meidän suomalaisten selkäytimiin. Eräässä näyttelyhuoneessa luoksemme tuli liikuttava iäkäs babushka-opas, joka ikänsä puolesta olisi voinut itsekin joutua kokemaan piirityksen. Hän oli tunnistanut meidät suomalaisiksi ja päättänyt pitää meille perinpohjaisen esitelmän, joka käsitteli muun muassa Laatokan Elämän tietä, Itämeren merisotaa ja sodan suurimpia neuvostosankareita. Kiinnitin huomiota siihen, että hän erotti aivan oikein saksalaisten ja suomalaisten toimet piirityksen aikana toisistaan. Suomalaisethan eivät missään vaiheessa osallistuneet sotatoimiin Leningradia vastaan, minkä oppaamme vaikutti tietävän. Toivottavasti kyse ei ollut vain vieraskoreudesta.

Neuvostoliiton sormenjälki

Pitää tietysti muistaa, että 70 vuoden neuvostovallasta on vielä jäljellä paljon rujoja muistoja. Ei tarvitse kuin kävellä hieman sivuun Nevskij Prospektilta, niin löytää pahasti rappeutuneita taloja – kuin kommunistiajan sormenjälkinä. Noiden vuosikymmenten ajaksi Leningrad jätettiin rappeutumaan, ja korjausvelka ehti kasvaa lähes sietämättömäksi. Nyt velkaa maksetaan takaisin, mutta kestää vielä pitkään ennen kuin tilit on tasattu. Jos Venäjä jatkaa edes jotenkuten modernisaation ja vaurastumisen tiellä, Pietari voi syttyä taas entisaikojen loistoonsa. Se olisi kaikkien etu rajan molemmilla puolilla.