Tunnustan olevani siinä määrin politiikan hevijuuseri, että herätessäni keskiviikkoaamuna klo 6 ensimmäinen ajatukseni oli ”Kuka on USA:n uusi presidentti”. Nousin viivyttelemättä, ja säntäsin telkun ääreen. Avasin ykköskanavan, sillä tiesin CBS:n suoran vaalilähetyksen pyörivän siellä. Riemukseni hampaita pestessäni legendaarinen uutisankkuri Bob Schieffer julisti CBS:n ennusteen. Presidentti Obama saisi jatkokauden! Iloinen yllätys oli myös se, että oikeiston äärilaita sai siipeensä kongressivaaleissa. Positiiviset sivuvaikutukset saattavat tuntua myös Euroopassa.

Valkoinen talo ja liberaalien voitto

Toki on tunnustettava, että vuonna 2008 Obaman ympärillä loistanut sädekehä on himmentynyt, ja hänet on palautettu tavallisten kuolevaisten joukkoon. Pahaksi onneksi Nobel-komitealta pääsi mopo pahasti karkuun ennen aikojaan. Sisäpoliittiset väännöt ja erityisesti taistelu terveydenhuoltouudistuksesta kongressin kanssa veivät presidentiltä niin paljon energiaa, että tärkeät globaalit aiheet – ilmastonmuutoksen torjunta ehkä kaikkein kriittisimpänä – jäivät väkisin lapsipuolen asemaan. Ulkopolitiikkaan liikenevän aikansa ja resurssinsa Obama puolestaan ohjasi enenevässä määrin Euroopasta Aasiaan. Joku saattaa muistaa, kuinka entinen ulkoministeri Robert Gates viime töinään patisti Eurooppaa ottamaan aktiivisemman roolin globaalissa turvallisuuspolitiikassa USA:n rinnalla. Itse uskon, että Gates kantoi aitoa huolta vanhojen liittolaisten ja maailman tärkeimpien demokratioiden etääntymisestä toisistaan.

Nyt jälkikäteen voidaan todeta, että keskittyminen sisäpolitiikkaan oli strategisesti ja taktisesti viisasta. Maailmanparantamisella ei Yhdysvalloissa presidentinvaaleja voiteta. Jos Obama olisi ensimmäisellä kaudellaan terveydenhuollon ja talouden sijaan keskittynyt esimerkiksi ilmastonmuutokseen, hän olisi todennäköisesti jäänyt yhden kauden presidentiksi. Ikuisena optimistina toivon ja uskon, että toisella kaudella ääni kellossa muuttuisi.

Kongressi ja teekutsulaisten tappio

Kongressivaaleissakin nähtiin ilahduttavia valopilkkuja, kun teekutsuliike sai takkiinsa. Näkyvin tappio tuli Indianan osavaltiossa, jossa äärikonservatiivinen Richard Mourdock hävisi demokraattien Joe Donnellylle. Voitto oli demokraateille erityisen makea, sillä Indianaa pidetään republikaanilinnakkeena. Esimerkiksi presidentinvaaleissa Indiana on kannattanut vuoden 1900 jälkeen demokraattia vain viidesti (Obama vei Indianan vuonna 2008). Indianan osavaltion pitkäaikainen republikaanisenaattori Richard Lugar ehti palvella senaatissa vuodesta 1976. Hänen tiensä kuitenkin nousi pystyyn tänä vuonna, kun hänet savustettiin ulos teekutsuliikkeen toimesta. Lugar oli muun muassa laajasti arvostettu ulkopolitiikan asiantuntija, suhtautui myönteisesti YK:iin ja kannatti aselakien tiukennuksia. Mikä pahinta, presidentti Obama oli kertonut arvostavansa Lugaria syvästi. Kaikki tämä oli liikaa teekutsulaisille, jotka esivaaleissa mobilisoivat omat joukkonsa Lugaria vastaan. Onneksi Mourdock äärimmäisen naisvihamielisine mielipiteineen hävisi vaalit.

Teekutsulaisten tukemat ehdokkaat kärsivät ilahduttavan paljon tappioita muuallakin, esimerkiksi Missourissa ja Massachusettsissa.

Mitä merkitystä USA:n kongressivaaleilla sitten on meille suomalaisille? Suoranaisesti ei paljonkaan, mutta välillisesti hyvinkin paljon. Suurvallan sisäpolitiikka on ulkopolitiikkaa ja toisinpäin. Yhdysvaltain sisäpoliittinen tilanne heijastuu esimerkiksi presidentin toimintaan hyvin voimakkaasti. Mitä enemmän Valkoinen talo joutuu käyttämään aikaa kongressin kanssa kärhämöintiin, sitä vähemmän sillä on aikaa liittolaisilleen ja muulle maailmalle. Lisäksi liberaalien ja maallistuneiden eurooppalaispoliitikoiden olisi vaikeampi tulla toimeen äärikonservatiivisten republikaanikristittyjen kuin maltillisten demokraattien kanssa. Tällä puolestaan on vaikutus maanosien henkiseen etäisyyteen. Euroopan ja Yhdysvaltain ei kannata ajautua liian kauas toisistaan.