Sotshin olympialaisten 50 miljardilla eurolla rakennettu goodwill mureni Krimille vyöryneiden panssariajoneuvojen myötä unholaan. Tilalle tuli epätodellinen kylmän sodan tunnelma, jossa hieman Kainuun maakuntaa suurempi niemimaa on yhtäkkiä joutunut maailmanpolitiikan polttopisteeseen. Venäjällä on tässä pelissä pidemmän päälle luvassa vain häviäjän rooli, mutta eipä lännessäkään ole riemun aihetta.

Sattumalta juuri tänä vuonna Krimin sota täyttää vuosia, sillä tasan 150 vuotta sitten Iso-Britannia ja Ranska julistivat sodan Venäjälle. Tällä kertaa luvassa ei onneksi ole suurvaltojen sotaa, mutta ainekset erittäin vakavaan paikalliseen kriisiin ovat kasassa.

Muistan että lukiossa venäläisen kirjallisuuden historian kurssi aloitettiin 800-luvun Kiovasta, joka oli muinaisvenäläisen valtion alkukoti. ”Kiovalainen Venäjä” (Киевская русь) oli voimissaan aina 1200-luvun mongolivalloituksiin asti ja ulottui laajimmillaan Suomenlahden rannoille. Novgorod oli yksi valtakunnan keskuksista, ja sieltä aikanaan suuntautuivat sotaretket Suomeenkin. Venäjällä ja Ukrainalla on siis yli tuhatvuotinen yhteinen historia, joten puhe veljeskansoista ei ole aivan tuulesta temmattu. Tätä taustaa vasten aggressiivinen lihasten pullistelu epämääräisen venäjänkieliseen väestöön kohdistuvan uhan perusteella tuntuu todella absurdilta.

Tässä vaiheessa on varmaan selvää kaikille osapuolille, että opposition ja presidentti Janukovitshin välillä solmitun sopimuksen murentuminen oli vakava takaisku. Mikäli sopimus olisi pitänyt, ukrainalaiset olisivat päässeet ilmaisemaan näkemyksensä ennenaikaisissa vaaleissa, joissa Janukovitsh olisi varmasti hävinnyt. Tämän jälkeen hänet olisi voitu lyödä rautoihin ja kiikuttaa leivättömän pöydän ääreen. Prosessi olisi hoitunut edes suunnilleen demokraattisten oikeusvaltion periaatteiden mukaan eikä Venäjällä olisi ollut tähän mitään nokan koputtamista. Vanha viisaus vallankumouksista ja valtatyhjiöistä osoittautui jälleen oikeaksi.

Venäjä pelaa nyt Krimillä kovaa uhkapeliä, jossa sillä on pitkällä aikavälillä selvästi enemmän hävittävää kuin voitettavaa. Lyhyellä tähtäimellä Putin voi voittaa Krimin, sillä sotilaallisesti Ukraina on yksin. Nato tai Yhdysvallat eivät aloittaisi sotaa Ukrainan vuoksi missään olosuhteissa. Pidemmän päälle taloudelliset sanktiot ja Venäjää vastaan kohdistettu kansainvälinen paine kuitenkin veisivät sotaretken saldon pakkasen puolelle. Muun muassa KHL:n ja olympialaisten avulla rakennetusta positiivisesta imagosta ja soft powerista on jäljellä vain riekaleet. Vastedes EU ja Nato houkuttelevat Itä-Euroopan entisiä neuvostomaita entistä enemmän. Vaikka pikainen voitto aluksi maistuisikin makealta, kermakuorrutuksen alta löytyisi lähinnä sitä ihteään.

Mikään ilonaihe tämä ei tietysti ole länsimaillekaan. Venäjän taloudellinen menestys ja poliittinen vakaus ovat kaikkien etu, erityisesti meidän suomalaisten.

Kaikilla osapuolilla on kuitenkin mahdollisuus vielä perääntyä kasvonsa säilyttäen. Tuskin Venäjäkään haluaa oikeasti sotia Ukrainan kanssa tai edes miehittää Krimiä pitkäaikaisesti. ETYJ:n johdolla voisi olla mahdollista rakentaa ratkaisu, jossa venäläisvähemmistön oikeudet turvataan, Krimille taataan mahdollisuus kansanäänestykseen ja sitä kautta laaja itsehallinto heidän niin halutessaan. Kiovassa parlamentti kumoaa venäjän kielen asemaa heikentäneen lain. Venäjä vetää joukkonsa takaisin tukikohtiinsa. Helppoa ei ole, mutta tekemättäkään ei voi jättää.

P.S. Carl Haglund, olet yleensä harkitseva puheissasi ja teoissasi. Tulenarassa kansainvälisessä tilanteessa puolustusministerin asemassa kannattaa jättää pienetkin mielenilmaukset vähemmälle ja valita yksivärinen solmio. Arhinmäki voi jatkossakin huolehtia ministerien lapsellisista tempauksista.