Das Lederhosenblog - suomalaisena Baijerissa

Viimeisimmät blogimerkinnät

Blogiarkisto

RSS-syöte

Miksi johtajien palkan leikkaaminen olisi hyvä idea?

Torstai 11.6.2015 klo 17.12 - Aleksi Päiväläinen

Sen verran tiukkaa ja kiinnostavaa keskustelua käydään kotimaassa, että en voi malttaa kommentoimasta välillä sitäkin. Elinkeinoelämän keskusliitto Matti Alahuhdan suulla nimittäin esitti yritysjohtajille toiveen alentaa palkkojaan noin viidellä prosentilla tai lahjoittaa haluamalleen yhteiskunnan alueelle vastaava osuus. Naamakirjassa tulin jo käyneeksi asiasta pitkän debatin, mutta ajattelin vielä tiivistää keskeiset ajatukseni tänne.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Alahuhta, yhteiskuntasopimus, EK, palkat, johtajuus

Piristäviä Aalto-uutisia

Perjantai 12.9.2008 - Aleksi Päiväläinen

Toissapäivänä keskiviikkona vietettiin TKK:n lukuvuoden avajaisia. Liekö 100-vuotisjuhla puolitoista viikkoa aiemmin imenyt ihmisistä mehut, kun lehtereillä oli kovin tyhjää. Mutta siitä huolimatta tuli ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa aidosti positiivinen olo Aalto-yliopiston tulevaisuudesta. Positiivisen olon aiheutti säätiön hallituksen puheenjohtaja Matti Alahuhta puheellaan.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Aalto-yliopisto, Matti Alahuhta, avajaiset