Das Lederhosenblog - suomalaisena Baijerissa

Viimeisimmät blogimerkinnät

Blogiarkisto

RSS-syöte

Saksalaista tehokkuutta

Keskiviikko 27.4.2016 klo 22.25 - Aleksi Päiväläinen

Meillä suomalaisilla tuntuu olevan usein korkea käsitys kotimaisen työn laadusta. Olemme uskotelleet itsellemme, että teollisten työpaikkojen katoaminen Kiinaan johtuu varsinkin työn hinnasta. Täytyy myöntää, että itsekin olin pitkään vakuuttunut meikäläisen työn laadusta ja tehokkuudesta. Ei minulla tosin uskoni tueksi ollut juuri mitään muuta katetta kuin vankka isänmaallinen henki ja työkokemukseni Venäjältä. Sitten päädyin asumaan Saksaan ja karvas totuus alkoi paljastua.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Saksa, Baijeri, palvelu, laatu, työ

Synkkiä matkailukohteita

Maanantai 4.5.2015 klo 0.48 - Aleksi Päiväläinen

Kevään aikana toisen maailmansodan päättymisestä Euroopassa tulee kuluneeksi 70 vuotta. Varsinkin täällä Saksassa tuo aikakausi muistetaan kansakunnan mustaakin mustempana ajanjaksona. Saksa jatkaa edelleen tilintekoa menneisyytensä kanssa, mistä osaltaan mielestäni kertovat keskitysleirejä käsittelevät lukuisat uutisjutut ja dokumentit. Baijerin tunnetuin leiri Dachau vapautettiin 29. huhtikuuta 1945.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: keskitysleiri, Dachau, 70 vuotta

Neuvostoliitto ennen ja nyt

Maanantai 5.5.2014 klo 21.47 - Aleksi Päiväläinen

Radio Jerevan kysyy: Kuka voitti Venäjän edelliset parlamenttivaalit? Vastaus: Neuvostoliiton kommunistinen puolue.

Hämmentynyt kysyjä: Miten niin, voittajiahan olivat Yhtenäinen Venäjä ja Venäjän kommunistipuolue!!

Vastaus: Aivan… Venäjän kommunistipuolue – Vanha NL:n kommunistipuolue, Yhtenäinen Venäjä – Uudistettu NL:n kommunistipuolue.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Neuvostoliitto, Venäjä, tiedonvälitys, demokratia, George Kennan, vuonna 1946

Ryssä on aina ryssä vaikka...?

Lauantai 11.1.2014 klo 14.49 - Aleksi Päiväläinen

Koti, uskonto ja isänmaa -kortti on lyöty pöytään. Vieläpä kirjaimellisesti isänmaan nimissä, kun eduskunnan enemmistö on ilmaissut halunsa rajoittaa venäläisten kiinteistökauppoja Suomessa. On selvää, että maakauppoihin liittyy ajoittain haitallisia lieveilmiöitä, mutta kärpästä ei pidä lähteä ampumaan tykillä. Varsinkaan kun todennäköisesti ampuu itseään vain omaan jalkaansa. Torstai-illan A-studiossa kävi selväksi, että lakialoitteen tekijät ovat lähteneet liikkeelle varsin kevyin eväin.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kiinteistöt, venäläiset, tonttikaupat, Etelä-Karjala, Lappeenranta, työllisyys

Vaalikentiltä säästökuurille

Keskiviikko 18.9.2013 klo 21.49 - Aleksi Päiväläinen

Lappeenrannan sivistystoimi julkaisi viime viikolla virkamiesehdotuksen toteutettavista säästöistä. Lista oli kylmää luettavaa, mutta niin on kyllä kaupungin taloustilannekin. Useimmat valtuustoryhmien vetäjät - Kokoomusta lukuun ottamatta - olivat ensikommenteissaan vähintäänkin vesittämässä suunnitelmaa. Tässä tilanteessa pään painaminen pensaaseen ei kuitenkaan ole vaihtoehto. Säästöjen vastustajien on syytä kertoa mistä rahat otetaan, jos virkamiesten ehdotukset eivät kelpaa.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Lappeenranta, säästöt, koulujen lakkauttaminen, sivistystoimi, musiikkiluokat

Suurkaupungin tunnelmia

Perjantai 13.4.2012 - Aleksi Päiväläinen

Pääsiäislomalla tuli jälleen käytyä Pietarissa. Vietimme vaimoni kanssa lyhyen suurkaupunkiloman pohjoisen Venetsiassa, kuten Pietaria silloin tällöin kutsutaan. Saimme taas muistutuksen siitä, että nopean junayhteyden ansiosta viiden miljoonan asukkaan metropoli on tosiaan lähempänä kuin koskaan aiemmin. Siitä kannattaa ottaa ilo irti molemmin puolin rajaa.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pietari, Lappeenranta, kulttuuri, historia, Leningrad, piiritys

Innovaatiopolitiikka ja luovat alat

Lauantai 7.5.2011 - Aleksi Päiväläinen

Nykypäivä julkaisi 6.5. mielipidekirjoitukseni innovaatipolitiikasta.Tässä kirjoitus vielä blogimerkintänä.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: innovaatiot, politiikka, yritystuet, teollisuus, Angry Birds

Akateemista työttömyydenhoitoa

Tiistai 22.3.2011 - Aleksi Päiväläinen

Näin kevään vaalien korvalla - TEK:n valtuustovaalien ja eduskuntavaalien - työllisyys ja työttömyys ovat taas erityisen pinnalla. Tänään aamulla näin bussipysäkillä SAK:n aktiivisia työllistämistoimenpiteitä vaativan mainoksen. Maan hallitus puolestaan on kantanut sinänsä ansiokkaasti huolta alle 25-vuotiaiden nuorisotyöttömyydestä. Jotenkin tuntuu kuitenkin siltä, että akateemisten työttömyys on jäänyt sivuraiteille, vaikka finanssikriisi vei mukanaan myös paljon korkeakoulutettujen työpaikkoja.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: korkeakoulutus, työttömyys, TEK, työvoimatoimisto

Liikaa talvisotamuisteloa?

Sunnuntai 10.1.2010 - Aleksi Päiväläinen

Hyvää uuden vuoden ja vuosikymmenen ensimmäistä kokonaista viikkoa! Vuosi vaihtui pirteässä pakkassäässä. Itse olin ottamassa vastaan uutta vuotta Latvian Riiassa, jonne puolisoni kanssa päätimme "paeta". Riiassa oli oiva tilaisuus myös tutustua Baltian lähihistoriaan miehitysmuseossa, joka karmealla tavalla antoi muistutuksen siitä mitä meillekin olisi voinut 70 vuotta sitten käydä.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: talvisota, miehitysmuseo, veteraanit

Metropolia etsimässä

Sunnuntai 5.10.2008 - Aleksi Päiväläinen

Pääkaupunkiseudun kuntien yhdistäminen on eräs kuntavaalien kuumista kysymyksistä. Aamun Hesarin kertoi Vantaan valtuuston puheenjohtaja Tapani Mäkisen kutsuneen pääkaupunkiseudun kuntayhteistyötä epäonnistuneeksi. ”Yhteistyön tarkoitus on poistaa kuntarajat ihmisten arkielämästä ja vähentää hallintokuluja. Tässä suhteessa yhteistyö on epäonnistunut.” Tästä on helppo olla samaa mieltä. Ongelman ratkaisu ei sitten olekaan yhtä selvä. HS:n paneelissa vantaalaispäättäjien enemmistö oli tarjonnut ratkaisuksi kuntaliitosta. Oikotietä onneen ei kuitenkaan tältä polulta välttämättä löydy. Eräs pohdinnan arvoinen ratkaisu voisi olla seutuhallinnollinen vaihtoehto, jota nimitän ”kolmanneksi tieksi”.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: pääkaupunkiseutu, yhteistyö, kuntaliitos, seutuhallinto